perjantai 4. joulukuuta 2015

Neljännen joulukalenteriluukun pärinät


Uutisia uutisia. Tai ei oikeastaan, mitä nyt koulu jatkuu yhtä uuvuttavana kuin aina. Onneksi siellä on sentään ainakin yksi hyvä puoli, nimittäin skanneri. Vo, muistan ajan jolloin latasin esim. deviantartiin kameralla otettuja kuvia piiroksista, joista olin yrittänyt mm. poistaa epämääräisiä kuvan varjoja paintilla. On se teknologia toisinaan ihan hyödyksi.

Sain joku aika sitten taas inspiraation piirustelemiseen, kuten tästäkin postauksesta ehkä huomaa. Aiheet ovat aika syvältä seitsemänneltä tasolta, liekö sitten halloweenin aikaansaannosta tai ei. No, paraskin olen puhumaan kun pidän suolenpätkiä parempana sisustuselementtinä jos pitäisi valita aaltomaljakon ja niiden väliltä.

Olen jo pitkään haaveillut siitä, että alkaisin tekemään kipsiveistoksia ihan tosissani. Pitäisi varmaan hommata kipsin lisäksi savea ja vinamold- tai silikonimuottiaineksia. Itse muottien valaminen kipsistä on silkkaa kidutusta ainakin silloin, kun se valos pitäisi saada sieltä poiskin.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Piirtelijän kosto


Taideuutisia, tällä kertaa ihan omasta takaa. En ole pitkään aikaan oikein saannut piirretyksi mitään, johtuen siitä yksinkertaisesta syystä että en jaksanut (viitsinyt) käydä ostamassa lisää mustia stabilotusseja ja paperia. Vihdoin viime viikolla sain taas inspiksen ja tässä tulos kyttyräselkäisen piirtelijän taidesessioista.


Piirtelin vähän sitä sun tätä. Ylempänä näkyy epätoivoinen yritykseni saada aikaiseksi jotakin ihmistä muistuttavaa. Täytyy kenties vastoinkäymisten jälkeen vaan todeta, että pysy nyt hyvä ihminen niissä monstereissa.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pitsiperhonen


Kesää kohti mennään jälleen hurjaa vauhtia. Sinänsä tässä vaiheessa tuleva kesä ei oikein jaksa innostaa, sillä näillä näkymin joudun viettämään pari kuukautta poissa kotoa rakastavan avopuolisoni luota. Ei kaksi kuukautta ehkä ole kovin pitkä aika, mutta yleensä juuri siinä ajassa kesän paras aika ehtii menemään ohi.


Koulu on sujunut melko mallikkaasti. Silti tuntuu vähän siltä, että huolimatta täydellisyyden tavoittelustani ei tehdyillä projekteilla ja tehtävillä ole lopulta mitään merkitystä. Pitäisi ehkä ottaa tehtävät iisimmin niin jäisi aikaa kaikelle muulle, millä on elämässä oikeasti jotain väliä.





keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Witching hour




Opiskelukiireiden lomassa tekee välillä ihan hyvää paeta muihin ajatuksiin. Vaikka vararikko kolkutteleekin ovella, haaveilen jo uusista tatuoinneista, vaatteista ja tulevaisuudesta. Elämäni on ollut viime aikoina vähän mullin mallin, mutta viimein koen olevani siellä missä pitääkin.
Viime aikoina olen uppoutunut yhä enemmän okkultismin maailmaan. Vaikka opiskelenkin nykyään uutta alaa ja pyrin toivottavasti luomaan uraa liiketalouden parissa, haluaisin silti säilyttää jonkinlaisen yhteyden siihen puoleeni, joka pukeutuisi mustiin ja antaisi symbolististen ihokuvitustensa olla kaiken kansan näkyvillä.